Ajattelin ihan yleisesti tulla kirjottelemaan mun fiiliksiä ja mitä nyt vaan mieleen tulee vaihtoon lähdöstä :) Jo alkuun varotuksena, että luvassa saattaa olla kilometripostaus.
Suurimmalta osalta mun fiilikset on totta kai tosi hyvät! Keksin ensimmäistä kertaa kasilla, että joku päivä musta tulee vaihtari. Ensimmäisenä se ajatus tais tulla mun vanhemmilta ja siitä innostuttuani oikeestaan jo päätin, että lukion toka olis varmaan se paras vuosi mulle. Viime elokuussa hain vaihto-oppilaaksi Yfun ja Exploriuksen kautta Usa:an. Tiesin oikeestaan jo alusta asti et jos vaan saan paikan Yfulta, niin otan sen. Halusin kuitenkin nähdä myös mitä tykkäisin Exploriuksesta ja, että mulla olis varmuuden vuoksi myös varavaihtoehto.
Just nyt en oikeestaan voi edes kunnolla uskoa, että mun näin pitkä aikanen unelma on toteutumassa. Tuntuu vaan niin uskomattomalta, että vähän yli sata päivää ja elän ihan erilaista elämää, kuin tällä hetkellä.
En ees meinaa saada koko asiaa mahtumaan mun päähän kunnolla.
Kun kerron, että oon lähössä vaihtoon multa aika usein kysytään, että miten uskallan. Suoraan sanoen mietin aika usein samaa ittekkin. Mitä oon oikeen tekemässä, kun lähen ja mitä jos kaikki meneekin ihan pieleen? Mun elämässä on kaikki tosi hyvin tällä Suomessa ja oon onnellinen. Mulla on ihania kavereita ja maailman paras perhe, koulussa menee ihan hyvin ja oon aika selvillä mitä haluan tehä lukion jälkeenkin. Silti haluun lähteä vuodeksi sellaiseen paikkaan, jossa mun on pärjättävä ilman läheisiä koko ajan käden ulottuvilla.
Se onkin varmaan koko jutun juju. Haluun nähdä, että miten itsenäinen osaan olla ja miten pärjään tavallaan omillani. Välillä pelottaa, mutta onneks tiedän, että mun perhe ja kaverit tulee varmasti tukemaan mua koko vuoden ajan.
Samaan aikaan vaihtovuosi on mulle suurimman unelman toteutuminen ja samaan aikaan omien pelkojen voittamista. En edes osaa niin hyvin selittää, koska mun vuosihan on vasta edessäpäin.
Vuosi on samalla niin pitkä ja niin lyhyt aika. Joka toinen päivä musta tuntuu, että viime kesästä on ikuisuus ja joka toinen päivä siltä, että vastahan alotin lukiossa. Just siks haluun nauttia mun vaihtovuodesta niin täysillä, kun vaan ikinä voin, koska loppujen lopuks sekin varmaan menee ihan hurahtaen ohi.
Yritän olla laittamatta ittelleni oikeastaan minkään laisia odotuksia yhtään mistään, etten joutuisi pettymään. Helpommin sanottu, kuin tehty. Odotan ihan sairaasti sitä, että pääsen High Schooliin ja tutustumaan amerikkalaisiin ihmisiin. Haluan nähdä onko se elämä siellä rapakon toisella puolella yhtään samanlaista, kuin mitä leffoissa ja blogeissa.
Lisäksi musta on ihanaa, että tuun oppimaan puhumaan englantia hyvin.
Oon aina rakastanut matkustamista yli kaiken. Kun mietin mun unelmia ja tavoitteita, niin melkein kaikki liittyy matkustamiseen. Vaihtoon lähteminen on totta kai tosi eri asia, kuin matkalle lähteminen. Vaihtari ei ole pelkkä turisti, vaan pääsee näkemään ihan tavallisien ihmisten tavallista elämää. Saatan kokea kulttuurishokin, mutta samalla pikku hiljaa ne toisen maan arkiset asiat muuttuu munkin arjeksi. Jotenkin ootan kaikkia tälläsiä pikku asioita tosi paljon.
Ootan host-perhe tietoja oikeesti, kuin kuuta nousevaa. (Haha toi kuulosti paremmalta mun päässä) Tiedän kyllä, että monille perheen saaminen voi mennä ihan kesälle, mutta en vaan jaksais odottaa. Olis niin ihanaa saada tietää osavaltio ja päästä selailemaan kuvia ja tietoja siitä. Jenkit on niin iso alue, että tällä hetkellä tuntuu siltä etten edes tiedä mitä odottaa. Tuntuu niin hassulta, että lähden vähän yli sadan päivän päästä ja oikeestaan saatan päätyä melkein mihin vaan. Vähän kun tökkäisin nuppineulan sokkona karttaan. Tavallaan se tuntuu kuitenkin just oikeelta. Yleensä en usko kohtaloon, mutta tässä asiassa uskon. Toisaalta eihän mulla oo muutakaan vaihtoehtoa. En laittanu mitään osavaltiotoiveita ja mulle on oikeastaan ihan sama minne päädyn. Positiivisesta asenteesta se on kuitenkin eniten kiinni. Haluun vaan tehdä mun vuodesta ikimuistosen.♥
