tiistai 30. joulukuuta 2014

Christmas

DSC_0017 DSC_0038 DSC_0041 DSC_0083 IMG_2868 IMG_2869 IMG_2870 Odotin joulua tosi paljon, samaan aikaan innoissani ja samaan aikaan vähän peloissani. Joulu on tosi iso osa kulttuuria melkeen kaikissa maissa, joten olin tosi innoissani, että pääsin viettämään joulun amerikkalaisella tavalla. Samaan aikaan joulu on kuitenkin päivä, joka on täynnä perinteitä. Koko mun elämän oon viettänyt kaikki joulut samalla kaavalla ja yleensä samalla porukalla. Siksi tavallaan pelkäsin koti-ikävää. Ensin jouluaamuna (24.) kun heräsin, niin musta ei tuntunut yhtään joululta. Skypetin kuitenkin heti aamusta mun perheen kanssa. Oli ihanaa olla hengessa mukana, kun he avasivat mun paketit (Lähetin kaikille mun koulun t-paidat, Go Grizzlies!!) ja muutenkin jutella kaikkien kanssa. Samaan aikaan skypettäminen kuitenkin laukaisi mulla koti-ikävän.
    Mentiin illalla käymään sukulaisten luona ja olin suoraan sanoen aika maassa. Joskus huomaan, että kun vietetään aikaa mun host-perheen sukulaisten kanssa, se saa mut ikävöimään mun omia. Kaikki oli kuitenkin tosi mukavia ja tunsin kyllä oloni tosi tervetulleeksi. Ei syöty 24. päivä jouluruokaa, vaan kaikki olivat tuoneet erilaisia ruokia ja vaan vietettiin aikaa yhdessä. Kaikkien ruokien joukosta löytyi voileipäkakku, jota söin ihan järkyttävän määrän vaan koska se muistutti Suomesta.. En edes tykkää voileipäkakusta kovin paljoa haha.
    25. päivä, joka on täällä itse joulu, olin jo paljon paremmalla tuulella. Mun host-perhe teki kaikkensa, jotta mun ikävä helpottaisi. Esimerkiksi kun tulin aamulla yläkertaan huomasin, että jokaiseen ikkunaan oli maalattu ikkunavärillä lunta, joten sain kuin saikin valkoisen joulun. Lisäksi mun joulusukasta löytyi silliä :-D
    Mun perheessä ei ole pikkulapsia, joten availtiin paketteja pitkin päivää, eikä aamulla, niin kuin lapsi perheissä on usein tapana. Sain tosi kivoja lahjoja, Mun lemppari lahja oli mun host-veljeltä. Sain mun kännykkään neljä objektiivia! Laajakuva, macro, zoomi ja fisheye. Oon jo vähän testaillut niitä ja tykkään tosi paljon. Kuvailen tosi paljon kännykällä, joten tää oli mulle tosi hyvä lahja, Lisäksi sain esim Starbucks termosmukin, kirjoja, joulusukkia, suklaata yms. herkkuja, viltin, Oregonin lipun ja rekisterikilven, joitain vaatteita ja lahjakortteja. Sain paljon enemmän, kuin mitä odotin ja paljon juttuja joista oikeesti tykkään tosi paljon.

Huomenna onkin jo uusi vuosi ja ylihuomenna lähdetään Seattleen, jee :-)
 

2 kommenttia:

  1. Oo noi objektiivit kuulostaa just hienoilta!! Ja joulu ei kyl oo mitään helpointa aikaa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne on tosi hyvät, Hawaiilla päästään sit testailee :-)

      Poista